Vinkkejä talviretkeilyyn

Kuten jo Instagramissa kertoilin, aika moni on kysellyt minun varusteistani koskien kylmemmän ilman retkeilyä. Olen ehkä kumminkin enemmän talviretkeilijä vs kesäretkeilijä. Talvella jotenkin selvitymisvaistot pääsevät enemmän pintaan ja ”pitää nähdä …

Kotiseuturakkautta vai -kateutta?!

Lupasin itselleni, että tänä vuonna olen aktiivinen myös tällä saralla. Juupajuu… Aikaa mennyt, ajatuksia vilissyt päässä ja sen läpi, vettä virrannut Kalajoessa ihan riittämiin, joten sanoista tekoihin. 😀 Olen miettinyt …

Vanhan herättelyä; valokuvaus.

Voihan jehna. Menin ”lupaamaan” itselleni, että opettelen ”uudelleen” valokuvaamisen jalon ja hienon taidon. Olen aikoinaan kuvannut paljonkin, tai no mikä nyt on paljon, mutta sillee että työkalu tuntui hyvältä ja …

Vuosi 2021- Muutosta, Myllerrystä ja Oppimista

Vuosi 2021 alkaa olemaan loppupuolella, tätä kirjoitusta kirjoittaessa eletään vuoden toiseksi viimeistä päivää. Paljon on tullut mietittyä mennyttä vuotta, pitihän se sisällään melkoisia tapahtumia. Keväällä 2021 Erähetkiä näki lopullisen päivänvalonsa. …

Ylivieska Trail Run.

Lauantai 4.9.2021. Aamulla vähän vielä mietitytti mihin sitä on tullut lupauduttua. Lautasellinen kaurapuuroa palautti seikkailumielen ja ei kun päivän epistolan suuntaan. Sain kesällä kutsun tulla Ylivieskan Trail Run– tapahtumaan. Järjestäjän …

Telttaretkellä, Huhja, Joonaala, Huhmari

13.8.2021. Perjantai. Oon jonkin aikaa mietiskellyt kulkevani Ylivieskan liikuntakeskuksesta lähtevää luontopolkua Joonaalan kautta aina Huhmarkallioille saakka. Yöpyminen kenties Joonaalassa. Riippumatto? Teltta? Lähdin rehelliselle telttaretkelle. Mulla on ollut lähinnä kotitestissä Retken …

Mustolan Pirtti, Löytynperä Ylivieska

Juhannus 2021. Tai tarkemmin juhannusaaton aatto. Torstai. Lopetin työviikon, mieli ja ruumis kaipasi hetken hengähdystä. Rinkka valmiiksi ja matkaan. Olin saanut jo aiemmin Löytyn Kyläyhdistykseltä luvan vierailla kameroiden kanssa heidän …

Ryökönkankaan Luonnonsuojelualue, Alavieska

Tiesitkö, Alavieskasta löytyy luonnonsuojelualue. Kyllä. Ryökönkangas. Ryökönkangasta on alettu suojelemaan vuonna 1994. Jo vuonna 1978 Antero Kodis niminen henkilö teki esityksen Alavieskan kunnan kulttuurilatakunnalle alueen suojelusta ja luontopolusta. Luontopolku avattiin …

Kevätretkellä autiotuvalla

Elettiin alkukevään aikaa, lumi alkoi sulaa pikkuhiljaa ja pakkasyöt alkoivat oleen alimmillaan noin -10 asteessa. Pakkasin rinkan ja matkasin autolla muutaman kilometrin siirtymän rakkaan poikani mummolaan, josta oli järjestetty herralle …

Retki Finland

Kaupallinen yhteistyö Retki Finland. Erähetkien kantava teema on madaltaa ihmisten liikkumista luonnossa, tai yleisesti aloittaa retkeilyharrastus. Itselläni oli aikoinaan suuria ennakkoluuloja koko retkeilyskenen tuotteistusta kohtaan, voiko edullinen olla hyvä? Onko …